sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Luonnossa jopa työhyvinvointi lisääntyy


"Luonnon näkeminen vähentää vihan ja ahdistuksen tunteita sekä väsymystä. Luonto ylläpitää keskittymiskykyä ja lisää hyvänolontunnetta. Luonnossa liikkujilla on vähemmän psyykkisiä ongelmia. Tutkimusten mukaan luonnolla on monenlaisia ihmisen hyvinvointia ja terveyttä edistäviä vaikutuksia. Jos luonto saadaan ihmisten ulottuville ja ihmiset luontoon, hyvinvointi lisääntyy."

Äskeinen sitaatti on ote Sitran vuonna 2013 julkaisemasta dokumentista, joka käsittelee luonnonlukutaitoa. Itse olen ihmetellyt jo vuosien ajan, miten pelkkä metsässä kävely voi vaikuttaa niin positiivisesti ihmismieleen. Vaikean ja haasteellisen hetken tuoma raskas möykky vatsassa häviää huomaamattomasti jo puolen tunnin patikan aikana. Jos matka jatkuu toisenkin puolen tunnin ajan,  sisäinen rauha valtaa mielen. Mikäli tarkoitus on saada myös uusia ajatuksia ja ideoita,  kannattaa patikoida hieman pidempään. 

Tätä olen testannut lukuisia kertoja, niin itseni kuin asiakkaiden kanssa. Syksyllä tein parin tunnin ohjatun patikan suurehkon eteläsuomalaisen kunnan yläkoulun henkilökunnan kanssa luonnonkauniissa Liesjärven kansallispuistossa. Matka alkoi tyypillisesti äänekkään puheensorinan vallitessa. Toiset taas kulkivat  enemmän omissa ajatuksissaan, selkeästi vielä työasiat päällimmäisinä mielessä. Pikkuhiljaa luonto otti porukasta yliotteen ja ajatukset kulkivat osalla lapsuuteen tai muuten iloisiin luontokokemuksiin. Välillä pysähdyttiin kuuntelemaan linnunlaulua tai ihan vain tuulen huminaa.  Kuuntelemisen taito herkistyi, ja yhä uusia ääniä erottui. Kävimme järven rannalla, ja erilaiset iloiset kokemukset vedestä kirvoittivat lisää positiivisia muistoja. 

Vähitellen koko joukosta suorastaan puhkui uutta energiaa ja yksi sun toinen halusi tuoda hyvän olon tunteensa esiin: osa kertomalla hauskan muiston, osa taas hyräillen, joku jopa laulaen. Ketään ei enää tuntunut harmittavan mikään työasia. Retken päätteeksi useampi halusi tulla kiittämään ihan kädestä pitäen  suu leveässä hymyssä. Oli kuulemma ollut paras tyky-päivän aktiviteetti kymmeniin vuosiin erilaisten karting-ajojen ja muiden hikikisailujen jälkeen. Luonnossa siis yksinkertaisuus on kaunista. 

Milloin sinä olet ollut viimeksi metsässä samoilemassa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti