Jos aamupäiväksi minulla ei ole sovittuja tapaamisia ja aurinko paistaa, suuntaan kulkuni usein ulkoilmaan. Niinpä tein tänäänkin. Kevät tuoksuu jo, ja linnut livertävät. Lumi tosin ei ole kokonaan sulanut, ja poluilla tallottu lumi on muodostanut melko paksut ja liukkaat jääurat. Kengissä on onneksi nastat alla, joten lähdin reippaasti metsään onnea kokeilemaan.
Auringon paistaessa päätin ottaa puhelimellani kuvia metsästä, missä luonto heräilee talviunestaan. Sain loistavaa materiaalia mm. tuleviin kirjoituksiin ja mainoksiin. Tai ehkäpä niillä voisi ilostuttaa vaikka hyvää ystävääkin. Kuvasin mm. veden virtausta pienessä joessa, mustarastaan hyppelyä ja lumen alta paljastuvaa sammalta. Aika kului ja mieli piristyi entisestään. Tulin pois metsästä ja palasin normaalille kuntopolulle. Edessä nousi pitkä ylämäki, ja huomasin sen olevan päällystetty peilikirkkaalla jäämassalla. Päätin poiketa tapojeni vastaisesti polulta tielle. Kuljin hetken aikaa asfalttia pitkin, ja vaikka aurinko ihanasti siinäkin lämmitti, halusin palata luonnon helmaan. Näin uuden polunpään ihan normaalin kävelyreittini vieressä. Tuo tavallinen pyörätie pellon laidassa oli myös melko liukas, ja päätin ottaa otsikon mukaisen sivuaskeleen.
Kävelin noin kymmenen metriä pois tuolta pyörätieltä, missä olen tallustellut jo runsaat 20 vuotta lähes viikottain. Pysähdyin. Vasemmalla puolellani aukesi näkymä korkeisiin ja ylväisiin kallioihin, jotka aurinko valaisi kauniisti. Miksi en ollut nähnyt niitä aiemmin? Edessäni näkyi mutkitteleva ja mystinen metsäinen polku, joka kulki ihan tuon usein käyttämäni pyörätien vieressä. Tosin puut ja risut peittivät katselupaikaltani näkyvyyden sivistykseen melko hyvin.
Kasvoilleni levisi hymy ja olo oli kuin ihmemaassa. Olin löytänyt aivan uuden maailman, minkä olin siis ohittanut vauhdilla jo vuosien ajan. Miksi en ollut tajunnut tätä aikaisemmin?
Jäin miettimään tuota sivuaskelta. Tänään liukkaus ja sopiva mielentila olivat ajaneet minut ottamaan tuon mieltä avartavan askeleen. Elämässä tulee usein vastaan tilanteita, jotka saavat meidät miettimään, jatkaako vauhdilla vanhan kaavan mukaan sokeasti eteenpäin vai uskaltaako hetkeksi pysähtyä ja ottaa rohkeasti yhden askeleen sivuun sekä valita toisen polun.
Tänään luonto opetti minulle jälleen kerran mielenkiintoisen asian: sivuaskel saattaa parantaa vauhtisokeuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti